Tarinatuokio


Matti Saarenpää
Pöytäkirjamerkintöjä Tarvolan Osuusmeijerin taipaleelta

 
Meijeri sijaitsi Hautalan lahden pohjukassa ja painikämppä oikeanpuoleisen huvilan kohdalla.

   Tapasin Seikkalan Valion (Valio Olli) asiallisen asian merkeissä syyskesällä ja kun se oli hoidettu, siirryttiin menneisiin aikoihin, joista Valiolla olikin häkellyttävän suuri muistojen määrä. Jossain välissä hän tuli maininneeksi Tarvolan vanhan osuusmeijerin pöytäkirjat, jotka olivat jääneet jostain syystä hänen haltuunsa. Tarrasin kiinni aiheeseen - Lappajärven Joulu ja Tarvolan Osuusmeijeri - no, miksikäs ei, kuuluvathan maitotuotteet nykyjoulunkin juhlapöytään.

Ensin lyhyesti Lappajärven meijereistä Jarviseudun Historia-teoksen mukaan. Ensimmäinen meijeri perustettiin Itäkylään 1884. Tarvolan meijeri lienee perustettu 1887, mutta se paloi jo 1900-luvun alkuvuosina. 1912 perustettiin Tarvolan yhtiömeijeri ja 11.3.1923 Tarvolan Osuusmeijeri rl.
   Nimismiehen kertomuksessa mainitaan lisäksi Örnin meijeri Savonkylässä 1890 sekä Oravan meijeri 1905 ja Timon meijeri 1912.
   Meijerin sydän oli separaattori, joka erotti maidon eri osat toisistaan. Maidosta osasta erotettiin kerma, joka edelleen jalostettiin voiksi. Juustoa ei Tarvolassa valmistettu. Voin teossa syntyi kirnupiimää (kirnuharikkaa) ja maidon jäännösosa on kuorittua maitoa (kurria). Lisäksi meijeriltä hyödynnettiin huuhdevedet sioille ja pienkarjalle. Kermaa ja voita lukuun ottamatta ns. ylijäämätuotteet myytiin huutokaupalla.
   Alkuvuosina separaattoria pyöritettiin hevosilla, mutta jo varhaisessa vaiheessa siirryttiin käyttämään halkoja eli höyryvoimaa.
   Toiminnan avainhenkiöitä olivat isännöitsijä, meijeristi apulaisineen (1 - 2 henkilöä) sekä hallinnollisesti hallituksen puheenjohtaja. Lähes koko kirjatun ajan hallituksen puheenjohtajana toimi Eetu Annola ja isännöitsijänä Otto Vallenius.
   Vaikka kyseessä oli osuuskunta, sen toiminta heijasteli ympäröivän yhteisön ja sen taloussuhdanteiden vaihtelua. Luonnollisesti myös maailmantalous ja -politiikka näkyivät toiminnassa. Itse asiassa on mielenkiintoista todeta, miten samankaltaisesti talouden lainalaisuudet ovat kohdelleet niin Tarvolan Osuusmeijeriä kuin investointipankki Lehman Brothersiakin.
   Toiminnallisesti meijeriosuuskunnan etuna oli sitoutunut jäsenistö, joka teki valtaosan tarvittavista raskaista töistä talkoilla. Näin hankittiin mm. polttopuut, jäät järvestä jäähdytykseen, hiekat tiilien tekoon sekä tehtiin tarvittavat rakennustyöt. Talkooinnostus vaihteli suuresti.
   Ensimmäinen pöytäkirjamerkintä oli vuoden viimeiseltä päivältä 1929. Tätä aikaisempia kirjauksia ei ilmeisesti ole säilynyt.


Eino Niemi tuo maitoa meijerille 1938 (Martti Annolan kotialbumi)

1930-luku

   Henkilökunnan palkkaustapana käytettiin sekä rahana maksettavaa korvausta että luontaisetuja. Palkkausperusteet kirjattiin selkeästi suoraan päätöspykäliksi. Merkillepantava seikka on se, että jokaisen kokouksen pöytäkirja kirjoitettiin ja hyväksyttiin paikalla. Sihteerin oli oltava koko ajan huolellinen kirjausten suhteen, koska pöytakirjat kirjoitettiin mustekynällä.
   Meijeriköksi palkattiin 22.1.1930 Saimi Salmela Toijalasta ja hänen palkakseen sovittiin 800 Smk/kk, 2 kg voita/kk sekä 1 litra eheää maitoa ja 0,2 litraa kermaa päivassä. Meijerikön 1. apulaisen, Aino Nyyssölän, palkka oli 225 Smk/kk ja 2. apulaisen Saima Laasasen palkka 185 Smk/kk ilman luontaisetuja.
   1930-luvun alkupuoli sujui ilmeisen vakiintuneesti, ilman suurempia ulkoisia uhkakuvia. Hallitus päätti mm. “ostaa Thales-merkkisen kertolaskukoneen ja tarjota syyskokouksen osanottajille meijerin puolesta pullakahvit (28.10.30)”   Koska meijerin käyttövoimana oli höyrykone, oli polttopuun tarve suuri. Joka vuosi järjestettiin halkojen ajotalkoot joko meijerin omista metsistä tai osakkaiden metsistä. Niille jasenille, jotka eivät talkoisiin osallistuneet määrättiin sakoksi “4 mk ristikyynärältä.
   Meijeriltä myös lainattiin halkoja ja myytiin erilaisia maitotuotteita suoraan ja huutokaupalla. Kirjanpitäjältä vaadittiin tarkkuutta, koska maksutapa tuotteista oli monimuotoinen eivätkä kaikki maksut tulleet tilille eräpäivään mennessä.
   “Päätettiin ottaa Eemeli Ollilta kirnupiimäsaatavasta halkoja ja maksaa hänelle 100 mk vanhalta syleltä tai 120 mk metriseltä syleltä meijerille tuotuna”
   Taloudenpidon ylle nousi kuitenkin pilviä ja 22.12.1933 kirjattiin: “Säästöpankki vaati velkaa lyhennettäväksi Smk 5 000 ja kun meijerin varat eivät tällä kertaa riitä, otetaan Osuuskassasta Smk 13 000 suuruinen laina ja maksetaan Säästöpankki pois.”
   Näin saatiin jalan alle jo sen verran kovaa maata, että 27.3.1934 päätettiin “Kevätkokouksen osanottajille järjestetään vehnäskahvit ja tupakkaa.”
   Meijerikkö oli maidonjalostuksen varsinainen vastuuhenkilö ja operatiivinen johtaja. Työ oli raskasta ja vastuullista eikä tuuliltakaan voinut välttyä. Niinpä alkuvuonna 1936 toimeen valittu Ellen Helminen Uudelta Kirkolta oli jo neljäs meijeristi kuluneen kuuden vuoden aikana. Hänen jälkeensäkin meijeristien vaihtuvuus oli säännöllistä.
   Yleismaailmallinen levottomuus heijastui myös Lappajärvelle ja aktiivinen suojeluskuntajärjestö haki toimintansa tukemiseksi avustusta eri tahoilta, myös meijeriltä. Talous ei kuitenkaan ollut kovin hyvällä tolalla ja kun muutakin hallintoa huolestuttavaa kehitystä oli nkyvissä, päätettiin 27.10.1936 “Suojeluskunnalle annetaan avustusta vasta tilinpäätöksen jälkeen. Tenaturoitua spriitä ei anneta mihinkään tarkoitukseen, koska kulutus on noussut arveluttavan suureksi.”
   Maito oli kuljetettu meijerille eri kyliltä hevosilla, niin että kukin talo vuorollaan hoiti naapureidensa maidon viennin. Kun paikkakunnalle oli kuitenkin saatu kuorma-auto ja tiestökin oli kohtuullisessa kunnossa, annettiin maidon ajo heinäkuussa 1937 antonkuljettaja Eevertti Hernesniemelle 170 mk:n suuruista päiväkorvausta vastaan (meijeristin palkka oli tuolloin 750 mk/kk ja apulaisen 250 mk/kk). Ajoreitti kulki Lammilta Aholaan, jonka lisäksi oli kierrettävä Kärnän maitolenkki.
   Lokakuussa maidon ajo annettiin Oskani Osmoselle 225 mk:n suuruista paiväkorvausta vastaan. Marraskuussa 1939 Osmonen pyysi kuljetuspalkaksi 280 mk päivässä. Pyyntöön ei kuitenkaan suostuttu sen kalleuden takia ja näin maidonkuljetuksessa palattiin hevoskuljetuksiin.


30.11.1939 Talvisota alkoi
   Sota-aika oli kaikkinaisen niukkuuden aikaa ja meijerin toiminta jatkui varsin vähäisillä pöytäkirjamerkinnöillä. Yhteisvastuuntunne oli kuitenkin kaikilla suuri ja 23.12.1939 päätettiin “Reserviläisten täältä lähtiessa 14.10.1939 sotalaitoksen tarpeisiin annetaan voita ja maitoa. Maksua valtiolta ei vaadita, vaan 1248 mk otetaan hallituksen käyttörahastosta. Tarpeeton rauta, kupari ja messinkiromu luovutetaan puolustuslaitoksen tarpeisiin. Puolustunslainaa merkitään 5 000 mk.”

1940-luku
   Talvisodan päätyttyä 13.3.1940 tiukkaehtoiseen rauhaan, niukkuus lisääntyi; niinpä 28.10.1940 kirjattiin: “Syyskokoukselle tarjotaan kahvit, jos saadaan sokeria”

25.6. 1941 Jatkosota syttyi
   Toimeentulo oli niukkaa niin meijerillä kuin ihmisilläkin ja kaikki yrittivät tulla toimeen, miten parhaiten taisivat. Säännöstelymääräykset olivat tiukat ja kaikesta oli pula, niin maidostakin. Meijeri oli hankalassa välikädessä, niinpä 27.11.1941 “Päätettiin läsnä olevien kansanhuoltovinanomaisten kanssa, että kaikki tuotettu maito on tuotava meijeriin. Luettelo, niistä tuottajista, jotka aiemmin toivat maitoa, mutta eivät enää, annetaan kansanhuoltolautakunnalle” Toimenpiteistä huolimatta meijerin hallitus haastettiin välikäräjille lokakuussa 1942 säännöstelymääräysten rikkomisesta.
   Sodan päätyttyä 18.9.1944 alkoi jäsenistön piirissä esiintyä yhä enemmän tyytymättömyyttä meijerin toimintaa kohtaan ja hallitusta vaadittiin tilille. Maitoa oli alettu kuljettaa ja myydä Itäkylään, Kauhavalle ja Kurejoelle, joten Tarvolan meijerin toimintaedellytykset huononivat ratkaisevasti.
   Huonot, pakon edessä tehdyt päätökset seurasivat toisiaan: “Oli herätetty kysymys isännöitsijän intisanomisesta asiain leväperäisen hoidon takia”. Sopimusta kuitenkin jatkettiin. “Hallitukselle on jätetty kirjelmä, jossa vaaditaan ylimääräisen kokouksen koollekutsumista ja johdon vaihtamista.”
   “Voita ei enää anneta isännöitsijälle ilman korttia.” Meijeri pannaan seisomaan toistaiseksi 1.3.1946 lukien. “Meijerikköä ei valita, isännöitsijä irtisanotaan.” Isännöitsijä Otto Vallenius vaati eläkettä 20 vuoden palveluksesta. Pyyntöön ei suostuttu.
   ”Vielä ei kuitenkaan haluttu luovuttaa. 1.7.1946 meijeritoiminta päätettiin käynnistää uudelleen. Isännöitsijä/meijeriköksi valittiin Armas Tikkanen. Mutta jo 21.8.1946 todettiin: “Rahat lopussa, myydään halkoja 100 mottia meijerin metsästä.” 19.9.1946 päätettiin ottaa 70 000 mk:n suuruinen laina Säästöpankista, koska aika ei ollut sopiva halkojen myyntiin. “Talvella myydään ja maksetaan laina pois.” Maidon kuljetuspalkkiot lasketaan puoleen.” Koska maitomäärä ei lisäänny vapaaehtoisesti, käännytään Kansanhuoltolautakunnan puoleen ja pyydetään pakkotoimia.”
   Meijerikiinteistön rakenteet olivat päässeet huonoon kuntoon ja kattorakenteet osittain lahonneet, joten ne päätettiin korjata. Korjauksesta vastaavaksi mestariksi valittiin rkm Eino Savola.
   Marraskuussa 1949 todettiin kiinteistön korjauksen olevan valmis. “Koneisto ja kalusto päätettiin puhdistaa ja rasvata niin että ne kestää seisoa. Separaattorin kuula tinuutetaan, jos saadaan se halvalla.”

Yleiset kokoukset - grande finale - 1950-luvun alku
   31.1.1952 oli kutsuttu koolle meijerin yilmääräinen yleinen kokous Tarvolan painikämpälle. (nykyisin Halkosaaren hiihtomajan eteläinen osa) Kokoukseen osallistui 78 osuuskunnan jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Niilo Nyyssölä ja sen asialistalla oli meijeritoiminnan jatkaminen tai sen lopettaminen.
   Asiasta syntyi vilkas keskustelu, jossa ehdotettiin toiminnan aloittaimista uudelleen, toiminnan lopettamista ja yhteistoiminnan tehostamista Itäkylän, Kauhavan ja Kurejoen meijereiden kanssa.
   Koska kumpikaan osapuoli ei perääntynyt esityksestään oli asiasta äänestettävä. Sääntöjen mukaan purkamispäätös oli hyväksyttävä 3/4 äänen enemmistöllä. Äänestyksen tulos: 55 ääntä purkamisen puolesta, 23 ääntä vastaan. Näin 3 äänen enemmistöllä osuuskunta päätettiin purkaa ja toiminta lopettaa. Säännöt edellyttivät kuitenkin kahden peräkkäisen kokouksen päätöstä ja 10 minuutin tauon jälkeen aloitettiin uusi kokous.
   Uudessa kokouksessa puheenvuoroja käyttivät vain toiminnan jatkamista kannattavat, jolloin puheenjohtaja totesi, että osuuskuntaa ei pureta.
   Puheenjohtajan menettelystä syntyi kiivas sananvaihto, jonka seurauksena puheenjohtaja veti esityksensä takaisin ja ehdotti uutta äänestystä. Äänestyksen tulos: puretaan 49 ääntä, ei pureta 29 ääntä. Näin osuuskunnan toimintaa päätettiin jatkaa 3 äänen turvin.
   19.12.1953 järjestettiin painikämpällä jälleen yleinen kokous, johon osallistui 80 osuuskunnan jäsentä. Kokouksessa hallitus totesi: “Vuosikertomusta ei ole laadittu, koska alueella tuotettu maito on jo neljän vuoden ajan kuljetettu Itakylään ja Kauhavalle.”
   Kokouksen puheenjohtajan avauspuheenvuoro: “Nyt on tilaisuus lausua mielipiteensä kakistelematta, koska hallituksen jäsenille on jatkamista puoltavaa toimenpidettä useaan otteeseen tyrkytetty ja eräät ovat kovasti tehneet mainostakin tämän asian eteenpäin viemiseksi.”
   Ainoatakaan puheenvuoroa jatkamisen puolesta ei esitetty tässä kokouksessa eikä sitä seuranneessa ylimääräisessä kokouksessakaan, joten meijerin toiminta päätettiin lakkauttaa välittömästi. Hallitus velvoitettiin myymään huutokaupalla meijerin metsät, kiinteistön ja irtaimen omaisuuden.
   Kokouksen puheenjohtajana toimi Eetu Annola, sihteerinä Erkki Murtomäki ja pöytäkirjan tarkastivat Matias Nestori 0lli ja Paavo Annola. Metsäpalstat menivät eri henkilöille, kiinteistön huusi itselleen Kalle 0lli.
   Näin oli tullut tiensä päähän yhden meijeriosuuskunnan ansiokas toimintataival ja niin kuin hyvin tiedämme, meijerikentän rakennemuutos jatkuu yhä.
   Vielä suuruusluokkatietona mainittakoon, että Tarvosten yhtäpitävän tiedon mukaan Vesalan Toivo tuotti myöhemmin yhtä paljon maitoa kuin sitä jalostettiin Tarvolan Osuusmeijerissä kiivaimman toiminnan aikana.