Kyläyhdistyksen toiminta

Kuva 15. Rantatupaa rakentamassa 1999.Tarvolan kyläyhdistys toimii erittäin aktiivisesti huolimatta siitä, että alue jakaantuu useaan "pikkukylään", joissa asuvilla on melko vähän tekemistä muiden taloryhmien asukkaiden kanssa. Mynkelinmäellä on toiminut oma asukasyhdistys. Tarvolan kylän rajoja voisi kylätoiminnan kannalta tulevaisuudessa tarkentaa.

Kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluu yhdeksän henkilöä. Nuoria on vaikea saada kylätoimintaan mukaan. Kyläyhdistyksen toiminnan painopistealueista merkittävämmäksi koetaan kylän tupaillat, joita järjestetään joka toinen viikko. Lisäksi tärkeitä ovat kehittämissuunnitelmat, kaava-asiat, toimitilojen hankkiminen, ympäristön kohennustalkoot ja virkistystoiminta. Kyläläiset kokevat, että kyläyhdistys on voinut vaikuttaa melko paljon alueensa elinoloihin. Sen kokouksista on lähtenyt mm. salaojitussuunnitelmat, metsäautotiet, metsänhoitosuunnitelmat ja monet muut käytännönläheiset asiat. Edellä mainitut saavutukset koetaan kylällä erittäin tärkeiksi. Elinympäristön parantaminen ja Lappajärven suojelu on koettu kylälläkin aivan oikeutetusti merkittäväksi kylätoiminnan aiheiksi. Muutenkin kyläläiset yrittävät itse parantaa vapaa-ajanviettomahdollisuuksiaan mm. patikkareittiä rakentamalla. Kylätoimikunnan ja kunnan yhteistyö on sujunut hyvin.

Kuva 16. Kauneimmat joululaulut Tarvolan koululla 1998.Kyläyhdistys järjestää vuosittain kesäretken. Kylällä on ajoittain järjestetty mm. äitienpäiväjuhla, samoin "Kauneimmat joululaulut" - yhteislauluilta on pidetty monena vuonna. Takavuosina on järjestetty myös useita teemapäiviä, joissa on ollut ohjelmassa tansseja, kilpailuja kesä- ja talvilajeissa, yleisölennätystä ja monenlaista vapaa-ajan toimintaa.

Kansalaisopiston voimistelu- ja ompelupiirit toimivat kylällä. Avantouinti –ilta kylätuvan saunalla järjestetään kahdesti viikossa. Nuoret ja varttuneemmatkin käyttävät koulun tiloja kokoontumispaikkanaan.

Edellä esitettyä toimintaa kylätoimikunta pyrkii jatkossakin ylläpitämään ja uudeksi tavaksi ehdotettiin kerran vuodessa järjestettävää yhtä isoa ja huolellisesti suunniteltua tapahtumaa ns. kyläpäivää, johon voitaisiin tiedustella myös kuntaa mukaan.