Toimeentulo

Kuva 4. Perunannostoa Lantelassa syksyllä 2001.Tarvolassa on noin 50 perinteisen maatalouden työpaikkaa. Kylän noin 25 maatilasta 6-7:llä on vielä karjaa ja yhdellä lampaita. Perunaa viljellään 15 tilalla ja perunankasvatus on keskittynyt Lantelaan ja Hevosahoon. Rypsiä viljellään 2-3 tilalla ja mansikkaa neljällä tilalla.

Tilastojen mukaan itsenäisiä yrittäjä ja muita työpaikkoja on Tarvolassa nelisenkymmentä. Kylältä löytyy kolme turkistarhaa, neljä ravihevoskasvattajaa, yksi ratsastustalli, jossa on lähes kaksikymmentä hevosta, yksi koiratarha, kaksi metsäkoneurakoitsijaa, yksi osa-aikainen kalastaja ja pilkkeiden myyjä. Myös muu yritystoiminta on vireää: kylällä toimii mm. kaksi tilitoimistoa, peltisepänliike, maalausliike, kolme autokorjaamoa, ja kuusi mattokutomoa. Vähittäistavarakaupat ovat alueelta lakkautettu, viimeinen lopetettiin 1980-luvun lopulla.

Koko Tarvolan alueella työvoimaan laskettiin kuuluvaksi 443 henkilöä ( 53 %), joista työssä oli 339 ( 90 %) ja työttömiä 44 (10 %). Eläkeläisiä oli väestöstä 186 ( 23 %) ja kouluikäisiä 154 ( 19 %).

Tarvolan kylän työpaikkaomavaraisuus on 30 %. Noin puolet tarvolaisista käy työssä kylän ulkopuolella ja puolestaan Tarvolassa käy työssä kylän ulkopuolisia. Ilmiö on samansuuntainen kuin muillakin Lappajärven kylillä. Muualta, lähinnä Lappajärven kirkolta, mutta myös Kauhavalta ja Alajärveltä hankittu toimeentulo pitää hengissä monia maatiloja ja on yrittäjäperheillekin tervetullut leivänlisä.